Eva Isaksson

Evan kuva


Evan saa kiinni osoitteella eva.isaksson@vihreat.fi

Arkisto

Jakomäen kirjasto

Kirjastovierailut – 12. lokakuuta 2008 klo 9.19

Plussaa: Tunnelma
Miinusta: Korkea kynnys, liikaa kalusteita

Jakomäen kirjasto löytyy läheltä ostoskeskusta, 1970-luvulla rakennetusta yksikerroksisesta tiilitalosta. Invaparkkipaikkaa en huomaa. Jyrkähköjen portaiden lisäksi kirjastoon pääsee loivaa sivukujaa pitkin.

Ulko-ovet ovat tavanomaiset auki vedettävät - eivät erityisen raskaat. Sen sijaan kynnys on haasteellinen sillä se on varsin korkea. Kynnykseen on tehty tukeva metallinen loivennus tilannetta helpottamaan. Erillistä inva-wc:tä ei ole.

Kirjasto on pieni mutta kodikkaan tuntuinen. Yleisopasteita ei juuri näkynyt, mutta hyllyjen päissä oli tämän kokoiseen kirjastoon riittäviltä vaikuttavat opasteet. Niiden avulla esimerkiksi isotekstiset ja äänikirjat löytyivät ilman erillistä etsiskelyä. Valaistuksena ovat vanhanmalliset kirkkaat loisteputket.

Tila on käytetty melko tarkkaan, silti hyllyvälit olivat melko väljät. Joka puolela löytyi tuoleja yms. jotka söivät tätä väljää tilaa ja hankaloittavat esteetöntä liikkumista. Kirjastossa on yksi matalalle sijoitettu HelMet-pääte, ja muitakin matalalle sijoitettuja työskentelypisteitä. Lainausautomaatti on sijoitettu niin, että sitä on pyötätuolista hankala käyttää.

Kielivalikoiman kohdalla huomiota herättävät venäjänkieliset lehdet ja kirjat. Sen sijaan seksuaalivähemmistökirjoja löytyi seksologian kohdalta yksi ainoa, eikä kirjastoon tule Volttia.

Nuorten osasto löytyy täällä ovensuusta, erillään lastenosastosta. Kirjastossa näkyi perjantaina alkuiltapäivästä aikuisten lisäksi useita kouluikäisiä. Kirjasto vaikuttaa varsin vilkkaalta lähikirjastolta ja se on selvästi kaikenikäisten suosiossa.

Täällä käydessäni kirjastossa oli esillä näkövammaisille lapsille tarkoitettujen koskettelukirjojen näyttely.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Eva Isaksson on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Log in