Eva Isaksson

Evan kuva


Evan saa kiinni osoitteella eva.isaksson@vihreat.fi

Arkisto

Lauttasaaren kirjasto

Kirjastovierailut – 10. lokakuuta 2008 klo 1.21

Plussaa: Väljyys
Miinusta: Kiertämällä invavessaan

Lauttasaaren kirjasto sijaitsee rauhallisella sivukadulla 1986 rakennetussa yksikerroksisessa rakennuksessa. Etsiessäni turhaan invaparkkipaikkaa huomaan jotain odottamatonta: kirjastolla on oma parkkipaikka. Aivan rakennuksen edessä on pitkä rivi sinisiä “varattu kirjastossa asioiville” -kylttejä. Tulevatko lauttasaarelaiset todella omalla autolla lähikirjastoon?

Kirjaston sisäänkäynnin kynnyksessä tasoero on runsaat viisi senttiä, mikä tuntuu paljolta. Ovet ovat perinteisen keskiraskaita aukivedettäviä. Sisällä on kuitenkin ilahduttavan väljää, lukuunottamatta sitä että invavessaan pitää hiukan kiertää jos haluaa väistää sen lähistölle sijoitetun istuinryhmän.

Etsiessäni HelMet-päätettä sain haeskella kunnes löysin yhden ainoan. Asiakkaiden käytössä olevia tietokoneita oli toki sekä istuville että seisoville. Lainaus- ja palautusautomaatit olivat nekin asiallisen matalalla.

Opasteet on toteutettu läpinäkyvinä. Täälläkin isotekstisten ja äänikirjojen hylly oli puutteellisen tuntuisesti merkitty. Opaste kyllä löytyi, mutta se oli sijoitettu ylös hyllyn päälle - sentään kaksin kappalein. Tilannetta kohentaa huomattavasti isohko kirjaston yleiskartta, johon tämäkin on merkitty.

Perinteisin loisteputkilampuin valaistussa kirjastossa ei ole hämäriä nurkkia, sen sijaan ilmanvaihdossa tuntuu olevan ongelmia. Ruotsinkielisen osaston nurkalla iso tuuletin liikuttelee ilmaa, vaikka on jo lokakuu.

Kirjasto tuntuu olevan kaikenikäisten suosiossa ja siellä käydessäni ihmisiä tulee ja menee. Nuorille on varattu lastenosaston nurkka. Pari nuorta istuu siellä päätteen äärellä.

Lauttasaaressa on kohtalaisen iso ruotsinkielinen osasto, muuten kielivalikoima näyttää tavanomaiselta. Lehtihyllystä löytyy myös vieraskielisiä lehtiä, Volttia ei tänne tule. Seksuaalivähemmistöt vievät seksologian luokasta tutun suuruisen viipaleensa. Tämä on ensimmäinen kirjasto, josta näiden kirjastokäyntien aikana löydän Tiia Aarnipuun keväällä ilmestyneen mainion teoksen Trans - sukupuolen muunnelmia.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Eva Isaksson on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Log in