Eva Isaksson

Evan kuva


Evan saa kiinni osoitteella eva.isaksson@vihreat.fi

Arkisto

Vuosaaren kirjasto

Kirjastovierailut – 6. lokakuuta 2008 klo 21.15

Plussaa: Esteettömät palvelutiskit, nuorten nurkka
Miinusta: Isotekstiset ja äänikirjat hukassa

Vuosaaren kirjasto löytyy kauniisti suunnitellusta kulttuurikeskus Vuotalosta. Sen sijaitsee kävelyalueella, joten parkkipaikat ovat sivummalla. Talon sisäänkäynti on suunniteltu pyörätuolin käyttäjiä silmällä pitäen. Ulko-ovet saa auki isolla painikkeella jota muutkin käyttävät.

Kirjasto on yhdessä tasossa ja sen ovet Vuotalon aulassa ovat avoinna kirjaston aukioloaikoina. Invavessa löytyy erikseen talon aulatiloista, kirjaston sisäänkäynnin ja kahvilan välistä.

Sisääntuloailassa huomio kiinnittyy eri korkuisiin asiakaspalvelutiskeihin. Peräti kaksi palvelupistettä on muita matalammalla. Suunnitteluvaiheessa on selvästi ajateltu esteettömyyttä. Myös itsepalvelupäätteiden korkeudessa on valinnan varaa, tosin palautusautomaatit olivat korkeita.

Kirjasto on todella kauniisti suunniteltu. Valaistus on ehkä liiankin pehmeä, tosin lastenosastolla valovoimaa on selvästi enemmän kuin muissa osissa kirjastoa. Hyllyjen sijoittelu on kohtalaisen väljää. Tietokirjaosaston takana on erillinen lukusali, jonka ovi on melko raskas.

Opasteet ovat kohtalaisen selkeät. Kierrellessäni kaipasin juuri tässä kirjastossa jonkinlaista yleisopastusta. Jotkin osastot tuntuivat ilmestyvän eteen sattumanvaraisesti. Etsin pitkään isotekstisiä ja äänikirjoja, kunnes luovutin.

Nuorten osaston sijoittelu yllätti. Nuorilla aikuisilla on oma nurkka aivan erillään lastenosastosta, ja siellä jopa istui nuoria, jotka katsoivat tuimasti omalle reviirilleen pyrkivää aikuista.

Kirjastossa oli todella paljon käyttäjiä paikalla, ja aivan kaikkia ikäryhmiä. Ikähaitari ulottui laidasta laitaan. Tietokoneita on paljon ja ne on sijoitettu tilaa säästävästi neljä työpistettä yhteen kimppuun. Ainakin vierailijan näkökulmasta asetelma tuntui toimivalta.

Kielivalikoimasta huomio kiinnittyy laajahkoon venäjänkieliseen osastoon. Muita kieliä oli kohtalaisesti, myös lehtipuolella. Seksologian osalta valikoima vaikutti keskikokoiselta, hyllyssä paikalla viisi nimekettä. Kirjastoon tulee Voltti.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Yksi kommentti artikkeliin ”Vuosaaren kirjasto”

  1. simpukka kirjoittaa:

    7. lokakuuta 2008 kello 14.32

    Mielenkiintosia pointteja! Olen samaa mieltä yleisopasteen tarpeesta.

    En ihan hiffannut tuota “Seksologian osalta valikoima vaikutti keskikokoiselta, hyllyssä paikalla viisi nimekettä.”

    Tarkoitatko, että pitäisi olla enemmän seksikirjoja? Ehkä vuosaarelaiset on vain ahkerasti käyneet kiinni kirjoihin (ja toisiinsa).

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Eva Isaksson on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Log in