Eva Isaksson

Evan kuva


Evan saa kiinni osoitteella eva.isaksson@vihreat.fi

Arkisto

Munkkiniemen kirjasto

Kirjastovierailut – 4. lokakuuta 2008 klo 10.44

Plussaa: Viihtyisä ja tilava
Miinusta: Erityisaineiston opasteet, parkkipaikka

Munkkiniemen kirjasto sijaitsee rauhallisella alueella hiljaisen sivukadun varrella. Kirjastorakennus on uudehko (1990), ja sen rakentamisessa on otettu esteettömyys huomioon. Kirjaston tilat ovat yhdessä tasossa, sisääntulon kynnykset melko vähäisiä. Käydessäni lämpimänä syyspäivänä sekä ulko-ovi ja tuulikaapin ovi olivat avoinna.

Kapean rinteeseen sijoitetun sivukadun varrelta ei löydy invaparkkipaikkaa. Luiskia kadunreunuksien yli ei myöskään ole. Kirjaston henkilökunnan mukaan kirjaston edessä pensasaidan takana sijaitseva tila oli alunperin ajateltu invaparkkipaikaksi - nyt se on polkupyörien käytössä. Kirjastossa kuulemma käy jonkin verran pyörätuolilla liikkuvia, muttei paljon.

Kirjaston sisätilat ovat muihin kirjastoihin verrattuna suorastaan ihailtavan avarat. Hyllyjen välissä ja ohitse pystyy liikkumaan varsin hyvin. Kirjastonhoitaja epäili kuitenkin, ettei tietokirjaosastolta ehkä aivan ongelmitta pääse kaunokirjallisuuden puolelle lukupöytien ja myöhemmin asennettujen lehtihyllyjen takia.

Yleisopasteet ovat tässä kirjastossa läpinäkyvillä levyillä, jotka on ripustettu kattoon. Ne näkyvät kohtuullisen hyvin. Pehmeä mutta kirkas valaistus on erittäin miellyttävä, ja tila tuntuu melko hälyttömältä.

Kauno- ja tietokirjallisuus löytyvät, mutta wc-tilat paikannan hyllyn takaa, kun ensin huomaan että seinään on liimattu erillinen opaste. Täällä ei ole erillistä inva-wc:tä, vaan samat wc-tilat on tarkoitettu kaikille. Kätisyys on huomioitu - toiseen wc:hen pääsee oikea- ja toiseen vasenkätisesti. Hyllyn ja ovien takana ei kuitenkaan ole kovin paljon kääntötilaa, ja wc:n oven luo varastoidut matalat tikkaat kaventavat sitä lisää.

Perjantaina iltapäivällä kävijöinä on aikuisia. Kirjasto vaikuttaa suositulta, välillä tiskille syntyy pientä ruuhkaakin. Ikääntyneitä kirjastonkäyttäjiä näkyy enemmän kuin useimmissa muissa kirjastoissa joissa olen käynyt.

Koska kirjasto on pieni, päätteitä ja tietokoneita ei ole paljon. Ne sijaitsevat sisääntuloaulassa, ja niitä on sekä korkeita että matalia. Itsepalveluautomaatit on sijoitettu kohtuullisen hyvin tiskille.

Ääni- ja isotekstisten kirjojen hyllyä ei ole tässäkään kirjastossa merkitty, löydän sen lopulta kiertelemällä. Nuorten osasto (ehkä lähinnä nuorten hylly?) sijaitsee täällä aikuisten ja lasten osaston välissä.

Pienehkön kirjaston seksologiaosasto yllättää viidellä seksuaalivähemmistöjä käsittelevällä nimekkeellä - tosin yksikään niistä ei ole kovin tuore. Volttia ei lehtihyllyssä näy.

Ruotsinkielistä kirjallisuutta on kohtalaisen runsaasti. Lisäksi hyllyssä näkyy kirjallisuutta parilla isolla kielellä.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Yksi kommentti artikkeliin ”Munkkiniemen kirjasto”

  1. Tuija Lassila kirjoittaa:

    4. lokakuuta 2008 kello 17.03

    Kiitos vierailusta! Kiinnostavaa lukea ulkopuolisen näkemys Munkan kirjastosta. Opastekritiikki on otettu vastaan ja pyritään korjaamaan mahdollisimman pian.

    Myös seksuaalivähemmistöt on pyritty ottamaan kirjavalinnoissa huomioon niin tiedon, kaunon kuin sarjakuvienkin kohdalla, lasten- ja nuortenkirjoista löytyy niin Salla Simukan teoksia kuin Lindenbaumin mainio kuvakirja Pikku-Litti ja lempparieno - se tosin on valittu alun perin siksi, että valitsija on Lindenbaum-fani:).

    Kaikkea aineistoa ei pieni kirjasto pysty hankkimaan, mutta onneksi on HelMet ja Helsingin kaupunginkirjaston aihepaketit. Niistä löytyy esimerkiksi tietopaketti Nuoret ja seksi. Seksologian aihepakettia voisi muuten ehdottaakin laadittavaksi, ellei se jo olla jollakin työn alla.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Eva Isaksson on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Log in