Eva Isaksson

Evan kuva


Evan saa kiinni osoitteella eva.isaksson@vihreat.fi

Arkisto

Malminkartanon kirjasto

Kirjastovierailut – 25. syyskuuta 2008 klo 1.10

Plussaa: Asiakaspäätteet, valaistus, nuortenosasto
Miinusta: Aika monta ovea

Malmikartanon kirjasto sijaitsee 1985 valmistuneen Malminkartanon ala-asteen tiloissa. Sen huomaa asiakaskunnasta: lapsia ja nuoria oli kirjastossa paljon.

Sisäänkäynti kirjastoon on jalankulkureitin varrella. Kirjasto on yhdessä kerroksessa, mutta painavahkot ulko-ovet vaikeuttavat sisälle aulaan tulemista. Kirjaston oma ovi on vielä erikseen, joten kirjastoon päästäkseen täytyy jaksaa vetää yhteensä kolme ovea auki.

Kirjastossa ei ole WC:tä lainkaan, se löytyy ilmeisesti koulun tiloista. Kun yritän kurkistella, täälläkin vahtimestari valpastuu ja haluaa tietää millä asialla olen.

Kirjaston opasteet ovat näkyvästi sijoitetut, mutta kontrastissa on hiukan toivomisen varaa: valkoiset kirjaimet eivät erotu kovin hyvin vaaleanvihreältä pohjalta. Toiset opasteet ovat kauniisti tyyliteltyjä, mutta silti periaatteessa valkoisia kirjaimia valkoisella pohjalla.

Asiakaspalvelupäätteiden sijoittelu sen sijaan on onnistunut kohtuullisen hyvin. Ne ovat miellyttävän matalalla, ja käyttäjistä huomaa että työpisteiden äärellä sopii istumaan. Kirjastossa ei sen suhteellisesta pienuudesta huolimatta ole ahtauden tuntua, tila on käytetty varsin onnistuneesti hyväksi. Erityisesti pidin kirkkaasta mutta häikäisemättömästä valaistuksesta.

Monissa kirjastoissa nuorten osasto on kirjaston perällä, mutta niistä poiketen se on Malminkartanossa sijoitettu aivan palvelutiskin lähelle. Järjestely tuntui kelpaavan paikalla oleville nuorille.

Kielivalikoima on tavanomaisen suppea, erityisesti ruotsinkielisiä kirjoja on yllättävän vähän. Tähän kirjastoon ei tule Voltti-lehteä. Seksologian osastolta löytyvät Ulos kaapista ja Sateenkaari-Suomi.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Eva Isaksson on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Log in