Eva Isaksson

Evan kuva


Evan saa kiinni osoitteella eva.isaksson@vihreat.fi

Arkisto

Käpylän kirjasto

Kirjastovierailut – 17. syyskuuta 2008 klo 21.37

Plussaa: Yhteisöllinen tunnelma
Miinusta: Luiska, WC

Ulkonäkymä Käpylän kirjastosta

Käpylän kirjasto oli uutisotsikoissa 2002 kun Helsingissä puuhattiin useiden lähikirjastojen lakkauttamista. Käpyläläiset nousivat vastarintaan kansalaistoiminnan keinoin. Taistelu tuotti tulosta: Käpylän kirjasto säilytettiin. Kampanjoinnin tuloksena syntyi Käpylän aluekirjastoyhdistys ry. Tässä kirjastossa vieraileva “ulkopuolinen” voikin aistia poikkeuksellisen voimakkaan yhteisöllisen tunnelman.

SisäänkäyntiLuiskan tiukka mutka

Kirjasto on kuuluu Helsingin vanhimpiin ja toimii 1939 valmistuneessa rakennuksessa. Esteettömyyden kannalta rakennuksesta löytyy toivomisen varaa aivan perusasioista lähtien.

Kirjaston edessä ei ole erityistä invaparkkia. Ylös ovelle johtaa luiska - mutta millainen luiska! Vaikka se onkin loiva, niin porrastasanteelle noustuaan joutuvat pyörätuolilla saapuvat ja lastenvaunujen työntäjät kohtaamaan todella tiukan mutkan. Epäilen vahvasti että siinä kääntyminen saattaa jäädä yritykseksi.

Missä kirjaston vessa mahtaa olla? Eteislämpiöstä paikansin lopulta kaikille yhteisen oven, jonka opastekyltin teksti hädin tuskin erottui. Muutenkin opasteet jättivät paljon toivomisen varaa. Kirjaston omien sivujen mukaan HelMet-päätteitä löytyy - en kyllä huomannut niitä kohtuullisen kiertelynkään jälkeen.

Näkymä eteisestä kirjastoon

Hyllyt ovat vanhanaikaisen korkeat - tiloihin ei ehkä muuten mahtuisi riittävästi kirjoja? Kirjat on sijoiteltu hyllyihin hankalan logiikan mukaan, enkä yrittämälläkään löytänyt vieraskielistä kirjallisuutta, vaikka löysinkin ruotsinkielisen osaston. Sen sijaan lehtisalista löytyi pari kiinankielistä sanomalehteä. Volttia ei valikoimissa ollut, seksuaalisuusosastossa kylläkin Sateenkaari-Suomi.

Kirjastossa oli siellä käydessäni kokoonsa nähden runsaahkosti asiakkaita lapsista ikäihmisiin. Nuorten nurkka oli tässäkin kirjastossa tyhjillään.

Äänikirjat ja isotekstiset kirjat on tässä kirjastossa sijoitettu hyvin esille ja niiden määrä vaikutti kirjaston pienen koon huomioon ottaen varsin riittävältä.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Yksi kommentti artikkeliin ”Käpylän kirjasto”

  1. Kari Vante kirjoittaa:

    30. syyskuuta 2008 kello 10.14

    Hei

    Kiitos palautteesta! Käpylän kirjastoon ollaan suunnittelemaasa remonttia. Otamme ajatuksesi huomioon suunnittelussa. Viimeisin remontti kirjastossa on tehty 1970- luvun loppupuolella. Kirjaston peruskorjauksen piti alkaa jo 2002, mutta kaupungin heikentyneen talouden takia remonttisuunnitelmia jouduttiin lykkäämään. Tämänhetkisen tiedon mukaan saisimme vuonna 2010 peruskorjauksen kirjastoon. Lähetän palautteesi kaupunginkirjaston tilasuunnittelijalle ja hankkeessa mukana olevalle Rakennusviraston arkkitehdille.

    Kari Vante
    kirjastonjohtaja
    Käpylän ja Arabianrannan kirjastot
    GSM 050 4025807

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Eva Isaksson on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Log in